torstai 1. tammikuuta 2015

Vuosi 2014!!!! UUS POSTAUS!!!!

Hei kaikki hanimussukkalukijat!

En oo käyny blogis ikuisuuksiin, koska oon nykyään päiväduunis ja silleen. Mulla on kuitenkin on ollut ikävä bloggaamista ja päätin summata mun vuoden 2014, koska kaikkia saleen kiinnostaa.

En olis uskonut tammikuussa, että mitä kaikkee ihmeellistä tänä vuonna tulee tapahtumaan. On ollut iloa ja surua, onnistumisia ja pettymyksiä, draamaa ja tylsyyttä. Mut kaikest huolimatta mun elämä on parast. Täs kohokohdat 2014:

A. Asun yhä Koivukylässä.

En olis uskonut, että saan asua siellä koko ihanan vuoden <3 Jo pelkästään asuntoni on jännittävä ympäristö ja kadulla ei koskaan tiedä millaseen tonttuun törmää. Ja näkee usein komeit poliisei.



B. Kävin ulkomailla

Kävin sekä Jordaniassa että Tallinnassa. Ne oli todellisii elämyksii. Etenkin Tallinna. Must on jännää, että luulee ymmärtävänsä kieltä, muttei sit hiffaakaan mist jengi puhuu. Tosi siistii. Ja rahkapatukat on taivaallisii.



C. Olen yhä opiskelija

En olis uskonut, etten valmistu vuonna 2014. Mut jee, on ihkuu olla opiskelija ja matkustaa junil puoleen hintaan <3



D. Olen yhä sinkku

En olis uskonut, että oon vielä 31.12. sinkku, mut oon ja se on silleen tosi kivaa, kun ei oo paineita hankkii koiraa tai lapsii ja pitää miestä tyytyväisenä. Ja voi kohottaa itsetuntoaan Tinderis ja kauhistella, jos vastaan tulee joku varattu. Tinderis voi keskustella kundien kans kaikkee syvällistä. Monet valottaa mielellään omia henkilökohtaisia juttujaan ja mä "kuuntelen". Diggaan kun voin harjotella mun terapiataitoi silleen. <3


Tärkeintä terapias on, ettei itse puhu liikaa
Mies 2, ei tarvinnut puhua ollenkaan



E. Aloitin uusii harrastuksii

Kävin syksyl kaks kertaa tanssitunneilla ja opin muun muassa bitch-kävelyn ja pari rap-liikettä. Sain myös taitopohjaa twerkkaamiselle. Ens vuonna aion päästä Cheekin taustatanssijaks.

F. Kävin Itä-Helsingis ja Hakunilas

Mä pelkäsin, että joudun keskelle lähiösotaa, mutta vierailut sujuivat rauhallisesti. Näin uusii mageit mestoi ja tunsin kuuluvani jengiin, toisin kuin esim. robal tai Espoos.



 G. Aloitin bloggaamisen

Toteutin mun haaveeni, mut vieläkin ootan sponssei ja bloggari-iltoi.  Mut rakastan mun jokaista fanii silti. Pus <3



No siinä ne vuoden kohokohdat sit olikin. Ens vuonna mulla on tavoitteena tiputtaa raskaasta sarjasta korsisarjaan noin kolkyt kiloo parsakaalidieetillä, valloittaa some ja tehdä joku suuri elämän muutos. Vuosikin ehti täs postailles vaihtumaan, et IHANAA UUTTA VUOTTA MUN LUKIJOILLE!!!!!!!! JA HAVE GREAT PARTIES!!!WUHUUU!!!SKUMPPAA!!!ILOTULITUKSII!!!JA SUOJATKAA KUMPIKIN PÄÄ!!!!PUSSS!!!! ja ps. jos mun vuosi käy kateeks, niin voitte saada kyl samanlaisen jos oikeen kovasti tahdotte <3<3<3




 




sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

Lähiömuija Oulussa

Olin parin viikon vapaalla duunista ja tämä city-kissa matkusti pohjolaan. Koska sosiologisia kykyjäni on kehuttu, tein teräviä havaintoja oululaisista ja heidän elämäntyylistään.

A. Oululaiset fillaroivat

Olin shokissa, kun hiffasin steissillä, etten pystynyt jatkaa matkaa metrolla mun serkun luo. Dösiikään ei näkynyt. Oli jotenki kolkko fiilis, kun ykskään romanian romani ei ollut viihdyttämässä hanurin soitollaan. Selvis, että mennään tsygällä joka paikkaan.

Fillaroin tässä


 B. Oululaiset ovat lyhyitä

Oululaiset ovat lyhyempiä ja heillä on pienemmät jalat kuin etelässä. Kenkä- ja vaatealessa oli jäljellä isoimmat koot. Jos yleensä koen olevani hivenen iso, niin Oulussa olen jättiläinen. Kaupungilla ihmiset tuijotti.

C. Miehet näyttävät erilaisilta

Useilla oululaisilla miehillä on pienet siniset silmät ja yhtä vaalea hipiä kuin itse Lumikilla. Oululaiset miehet suosivat vaatetuksessaan valkoisen ja sinisen eri sävyjä sekä farkkukangasta. Oululaiset miehet sliippaavat ananastukkansa taakse, eivätkä lakkaa niitä kukkomaisesti tötterölle eteen kuten stadilaiset. Oulussa näkee myös enemmän pitkätukkaisia miehiä.



D. Baarissa puhutaan

Siinä missä Helsingissä saa osakseen lähinnä katseita, tanssilattialla kähmisiä tai heti suoria "Lähetkö jatkoille?"-kysymyksiä, oululainen mies saattaa kätellä ja jutella mukavia.

Mun Kaarlen baarilook


E. Seinille saa kirjoittaa

Menimme darrassa syömään Kauppuri 5:n hampparit. Toisin kuin Forumin mäkissä, Kauppurissa sai kirjoittaa seinille. Laitoin oman nimmarini vessan viereen.





F. Oulussa on sikoja

Käveltiin Kauppurista torille, jossa joku musta jäbä alkoi vittuilemaan mulle. Päätin vetää sitä pataan, mutta en onnistunut, kun se oli niin paljon mua isompi 

Ultimate kickboxing
Takedown-yritys
Seuraavana päivänä Kiikelissä kuristin yhden sian.


Kaiken draaman jälkeen syötiin benkkua ja katottiin Muumeja.


G. Oululaiset käy landella

Ajettiin puolessa tunnissa jonnekin koskelle, jossa käveltiin uuvuttava taikametsän lenkki. Kallioilla näkyi paljon hottiksia kalastaja-kundei. Yritin esittää kuollutta, mutta kukaan ei edes yrittänyt tulla pelastamaan. Annan paikalle arvosanan 5-.

Kalastaja-kundi

Lähiömuijan ruumis koskella

Tutkimus jatkuu viikon kuluttua, kun menen taas Ouluun Qstock-festareille. Tulkaa kaikki mun kaa Kaija Koon keikalle!!!

XOXO: Lähiömuija

keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Kaupunkijussi vs. maalaisjussi

Vietin keskikesän juhlaa kahdessa kohteessa: Helsingin Kalliossa ja lavatansseissa. Paikat erosivat toisistaan kuin yö ja päivä. Kallio oli se yö, lavatanssit päivä.

Juhannusaattona menin Kallioon kahden salifrendini kanssa. Kurvin metroasemalla pystyi kuulemaan tuulen henkäyksen. Cityihmiset olivat lähteneet maalle. Ensin kävimme syömässä Flemarilla. Paikalla ei ollut jengimme lisäksi ketään muuta ja tarjoilija suhtautui meihin nuivasti. Ovessa luki raflan olevan puoleen yöhön asti auki, mutta meidät häädettiin ulos jo yhdeksän aikaan. Ei se mitään, sillä paikan lonkku oli stadin hinnoissa ja Hesarilla on halvempia anniskeluravintoloita. Siellä sain positiivista huomiota humalaiselta keski-ikäistyneeltä naiselta, joka huusi kävellessäni baarin ovesta sisään, että siinäpä vasta hyvännäköinen muija. Nuorisoa ei mestoilla näkynyt. En myöskään pystynyt samaistumaan kolmikybäisten frendieni fiilistelyyn ala-asteen diskosta, sillä muistoja herättänyt biisi oli soinut silloin, kun olin vasta oppinut käymään potalla.

Lauantaina menin systerieni Landemurkun ja Böndeblondin kanssa lavatansseihin. Mestan parkkis oli aivan täynnä kurjasta säästä huolimatta.

Landemurkku oli innoissaan

Parkkis

Mestoil

Paikalla oli myös muuta nuorisoa. Purjehdushenkisesti pukeutuneet kundit paljastuivat stalkkaamisen perusteella helsinkiläisiksi. Olisin halunnut mennä juttelemaan näille sivistyneille ihmisille, mutten uskaltanut niiden muijien ilkeiden katseiden vuoksi. Systerit tosin järkyttyivät kuullessaan kundien puhuvan käyttämättömistä "kesärenkaista". Itse olin lähinnä harmissani, ettei heillä ollut antaa minulle sellaista.

Baaritiski

Masennuin, kun kukaan ei tullut hakemaan mua tanssimaan. Syyksi paljastui naisten vuoro, mutta ehdin juoda useamman rohkaisevan ennen sitä. Onneksi Böndeblondi oli kuskina.

Kukaan ei hakenut muijaa tanssimaan

Kun viimein pääsimme tanssilattialle, tunsin olevani kuin norsu posliinikaupassa. Olenhan tottunut lähinnä kaatamaan kundeja salilla. Joku ystävällinen ja söpö herrasmies opetti minulle kärsivällisesti chat chat chaan askeleet. Kävimme myös parin biisin aikana seuraavan keskustelun:

Lähiömuija: Sori, en osaa tätä askelkuviota.
Tanssikundi: Ei se mitään. Yks-kakskaks-yks..Ei tämä ole munkaan laji harrastan foxtrosambatsiutsausumbaa. Mitä sää yleensä tanssit?
Lähiömuija: Sellaista baaritanssia.

Floori

Landemurkku ja Böndeblondi saivat tanssittajakseen lyhyen hipsterin Kalliosta, joka oli ajanut kotiseudultaan tanssipaikalle polkupyörällä fiilistelläkseen ihanan vanhanaikaisia maisemia. Pohdimme systerien kanssa jälkikäteen millaista jäbän on ollut fillaroida jopolla 80 kilometrin matka, mistä ei ylämäkiä puutu. Olin salaa loukkaantunut jäbälle, kun hän ei tullut hakemaan mua tanssimaan. En enää rakastu hipstereihin.

Landejussi voitti kaupunkijussin 100-0, sillä citynuoret löytyivät tanssilavalta. Tanssilavalla sisäinen prinsessani pääsi valloilleen pitkästä aikaa. Suosittelen lämpimästä kaikille lukijoille.

XOXO: Lähiömuija

Ps. Miesten pitää opetella viemään.

Himassa uni maittoi Barbie-lakanoissa,
 hipsterimiehen aiheuttamasta pettymyksestä huolimatta.

sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Ihanat kesäjuhlat

Pahoittelut rakkaat lukijat hiljaiselostani. Oon aloittanut uuden duunin ja samaan aikaan bailannut villisti viikonlopusta toiseen.

Eilen olin risteilysimulaattorilla eli Helsingin Casinolla. Alus ei keikkunut toivottuun, mutta pelikoneilta saadut intensiiviset tuijotukset olivat vertaansa vailla. Jos halajat sheikin tai kaksi päätä lyhyemmän venäläisen jalkavaimoksi, on Casino paikkasi.

Me+cinderella+HOT


Viikkoa aiemmin olin salin kesäjuhlilla Suomenlinnassa. Merellinen ympäristö yhdistettynä atleettiseen seuraan oli kuin osa kreikkalaisesta mytologiasta. Suomenlinnasta jatkoimme maihin yöelämään. Pilkun jälkeen onnistuimme aiheuttamaan hämmennystä rautatientorilla, kun painoiseni miespuoleinen potkunyrkkeilijä uhosi hapettaa mut myöhemmin, jos sammun bussiin. Vieressämme ollut naisseurue katsoi tilannetta kauhuissaan, pitivät puhelimia kädessään ja olivat valmiudessa soittaa poliisille. Servasin tilanteen kertomalla muijille, että olemme kamppailijoita ja olevani potkiskundiin verrattuna kuristamisen ammattilainen.

Lautas

Steissil


Toukokuun lopussa siskoni Böndeblondi kirjoitti ylioppilaaksi ja matkustin landelle osallistuakseni tähän siirtymäriittiin. Lakkiaisissa toimin seuraneitiä, joka komennettiin jubailemaan sukulaisille ja tuttaville aina hiljaisen hetken tullen. Ruoka oli maukasta, ihmiset iloisia ja ilma mitä mainioin. Kuohuviini kupli ja elämä hymyili. Olin sairaaaan ylpee Böndeblondista, joka kirjoitti kaksi ällää. Täytyy johtua geeneistä. Pääsivät kaiken lisäksi muden kanssa paikallislehden kanteen. On onni olla sukua julkkikselle.

Kaupungil

Illalla suuntasimme oululaisen serkkuni ja lakkipään kanssa paikalliseen. Böndeblondi haukkui baarissa seurueelle tyyliäni mauttomaksi ja laukkuani tätimäisen suureksi. Kyllä skidi vähän punastui, kun frendini nosti pöydän alta esiin kolme kertaa isomman kassinsa. Me 22+ muijat mietitään vielä käytännön asioita, eikä yritetä sulloa omaisuuttamme postikortin kokoisiin laukkuihin.

Ihanan pinkki pilli tuopis

Ilta meni perinteisen kaavan mukaan. Ensin dokattiin ja sitten jorattiin. Tein sankariteon, kun pelottelin pois systeriäni ja serkkuani ahdistelleen äijän. Olin todella pettynyt, ettei suosikkibiisini Kaija Koon Tinakenkätyttö soinut tavalliseen tapaan. Sen sijaan Gimmelin Roviolla pauhasi mestassa kahdesti. Hieno kappale sekin.

Tilaamas

Lopuksi menimme snägärille hakemaan pitsat. Pettymys jatkui, sillä kukaan ei tapellut sinä yönä. Pitsa oli kuitenkin niin hyvää, että sitä maistaessani tunsin olevani Toscanan auringon alla. Voittaa Kampin italiaanojen raflan lätyt 100-0.

Duunis

Koivikses <3

Arkeni onkin sit tätä.

XOXO= Lähiömuija



torstai 15. toukokuuta 2014

Lajitutkimus by Lähiömuija


Johdanto

Blogissani puhutaan paljon eri kamppailulajeista ja piirien ulkopuolella olevan saattaa olla vaikeaa ymmärtää, mistä jutuissa on oikein kyse. Tämän vuoksi tein minitutkimuksen muutamasta kamppailulajista ja niiden herättämistä mielikuvista. Kysyin muutamalta "siviilituttavaltani", mitä heille tulee kyseisistä lajeista mieleen ja mitkä säännöt niissä voisivat heidän mielestään olla. Koska en ole kaikkia näistä lajeista harrastanut, tiedot pohjautuvat osin Wikipediaan ja liittojen nettisivuihin. Tämän lisäksi olen poiminut lajeista havainnollistavat Youtube-videot. Enjoy.

 

Thainyrkkeily


Muay Thai on muinaisten thaikkujen kehittelemä taistelulaji, joka oli tarkoitettu paikallisten inttimiesten sotataitojen ylläpitämiseen. Nykymuotoonsa se tuli 1930-luvulla, kun lajiin kehitettiin säännöt ja otettiin käyttöön painoluokat sekä knekkaushanskat. Nykyisin se on thaikkujen kansallislaji ja levinnyt ympäri maailmaa.

Ominaista

Tekniikkoihin kuuluvat potkut polvella, sääriluulla ja jalkapohjalla sekä kyynärpäälyönnit, nyrkkeilylyönnit ja pystypaini. Thainyrkkeilijät ovat laihoja ja sairaan nopeita potkimaan, koska jaloissa ei lölly mitään ylimääräistä. Thainyrkkeilyshortsit hipovat vesirajaa, joten on syytäkin olla timmissä kunnossa. Thainyrkkeilijöillä on kamppailusalien paras hapenottokyky ja kovin ääni.

Erikoista

Otteluiden puhallin- ja lyömäsoittimilla säestäminen, mistä tulee mieleen hippaleikit. Ennen otteluita suoritetaan Ram Muay -rituaali, jossa tanssin voimalla voidaan pyritään saamaan vastustajasta henkinen yliote. Seremonian ajaksi laitetaan hassu puuvillainen seppele.



Mielikuvat

"Kaks pikku-ukkelii tappelemassa ja riehumassa auringonlaskussa." Tyttö, 15 vuotta
 
"Itämaiset paksut miehet nyrkkeilevät. Murtuneet nenät ja pehmenneet aivot. Loppuu taklaukseen." Nainen, 53 vuotta

"Lajissa potkitaan ja lyödään. Osumista ja torjunnoista saa pisteitä. Nimestä tulee mieleen hikinen meininki ja huutelu potkujen yhteydessä." Nainen, 23 vuotta

"Thaimaalaiset miehet kangaspöksyt jalassa." Nainen, 24 vuotta

"Itämainen kamppailulaji, jossa käsiä pidetään levynä, kuten karatessa ja lyödään tosi nopeita sarjoja." Mies, 22 vuotta


Judo


Judo on syntynyt  Japanissa 1880-luvulla, kun ju-jutsuka Kano päätti kehittää uuden kamppailulajin. Judo oli niin tehokasta, että sitä alettiin opettaa japanilaisille poliiseille ja levittämään ympäri maailmaa. Olympialajiksi se pääsi 1960-luvulla.

Ominaista

Lajiin kuuluvat heitot, sidonnat, käsilukot ja kuristukset. Päällä on pidetään judogi:tä, valkoista pukua, joka mahdollistaa heittämisen ja vaatteissa roikkumisen. Heitot ovat näyttäviä ja niitä pitää hioa vuosia. Vastustajan selkään ei saa kivuta.



Erikoista

Tekniikoilla on pitkiä japanilaisia nimiä ja voi vain arvuutella, mitä esimerkiksi ude-hishigi-hiza-gatame tai sasae-tsuri-komi-ashi merkitsevät. Jos judoka huutaa nakkikopilla: "Mä niin v*ttu morote-seoi-nageen sut!", suosittelen heittäytymään maahan ja näyttelemään kuollutta.

Mielikuvat

"Kuulostaa aasialaiselta lajilta missä on valkoset asut päällä. Pitää varmaan painia eikä lyödä. Saa pisteitä jos saa toisen selälleen pyöräytettyä." Nainen, 23 vuotta

"Vähän sama kuin karate." Nainen, 22 vuotta

"Potkut ja taitavat liikkeet. Valkoiset puvut ja vyöt."  Nainen, 24 vuotta

"Niinkuin karate, mutta judossa tehdään akrobaattisempia liikkeitä. Toisen kunnioitus on tärkeää. Todella tarkat säännöt, eikä toista saa satuttaa. Hassut puvut." Mies, 22 vuotta

"Kuulostaa lautapeliltä." Tyttö, 15 vuotta

Mitkä ovatkaan judon säännöt?


Vapaaottelu


Vapaaottelun juuret ovat Antiikin Kreikassa ja sen jälkeen Rooman valtakunnassa, kunnes se katosi koko Euroopasta. Huhutaan, että ensimmäinen vapaaottelun mestari olisi itse Herkules. Sittemmin vapaammilla säännöillä on oteltu muun muassa kung fu- ja karate-leireissä. Moderni vapaaottelu lähti kehittymään brasseissa jiu-jitsu-piireissä ja 1993 järjestettiin ensimmäistä kertaa Ultimate Fighting Championship (UFC)-turnaus. Suomeen vapaaottelu rantautui vuonna 1997.

Ominaista

Eri kamppailulajien pysty- ja mattotekniikoiden yhdistäminen. Säännöt ovat melko vapaat, mutta kiellettyä on esimerkiksi raapiminen, hiusten repiminen, silmien ja sukupuolielimien tökkiminen. Ammattilaisotteluissa punnitus on edellisenä iltana, minkä vuoksi vapaaottelijat hikoilevat pissinkin päästään, jotta vaaka näyttäisi mahdollisimman pieniä lukemia. Ottelijat ovat lihaksikkaita lommoposkia. Tavikset sekoittavat lajin usein vapaa- tai showpainiin. Vapaaotteluiltoja ei ole kuitenkaan käsikirjoitettu ja turha rekvisiitta on karsittu pois

Erikoista

Ottelijoiden ympärillä pyörii suurempi hype kuin muissa lajeissa. Vapaaottelu on maailman laajuista viihdettä ja moni UFC-konsolipelejä TapOut-vaatteissaan paukuttanut katsoja tietää kyllä ottelijoita paremmin, miten matsataan parhaiten. Vapaaottelijat ovat salien koviksia, jotka pärjäävät fysiikkansa ja taitojensa puolesta lajissa kuin lajissa.


Mielikuvat

"On kovien äijien ja muijien hommaa. Siinä saa tehä mitä vaan. Voi yrittää potkia, lyödä tai lukottaa toisen niin ettei se pysty enää jatkamaan. Vaikutteita otetaan muista lajeista. Jos toiselta ei saa tajua kankaalle, niin tuomaristo päättää kumpi voittaa kai pisteitä laskemalla." Nainen, 23 vuotta

"Laji, jossa on vähän vapaammat säännöt. Lyödään, potkitaan ja käydään toisen päälle." Nainen, 19 vuotta

"Kaikki on sallittua." Nainen, 22 vuotta

"Tulee mieleen kehät, dramaattinen tuomarointi ja maassa painiminen." Nainen, 24 vuotta

"Vapaaottelussa ei ole sääntöjä. Saa lyödä pöydänkannella päähän. Painitaan, lyödään, kieritään ja purraan jalkaan." Mies, 22 vuotta


Onko tämä sitä vapaa-painia?

Sambo


Neuvostoliitossa kehitetty kamppailulaji, jossa yhdistetään venäläistä kansanpainia ja judomaisia tekniikoita. Termi sambo tarkoittaa aseetonta itsepuolustusta.

Ominaista

Perinteisessä sambossa tehdään heittoja ja sidontoja sekä käsi- ja jalkalukkoja. Sotilaalliseen tarkoitetukseen luodussa combat sambossa myös lyönnit ja kuristukset ovat sallittuja. En tiedä, mitä lähitaistelutaitoja Suomen armeijassa opetetaan, mutta tällaisiin hyökkäyksiin on syytä varautua:

 
Erikoista

Hassut tonttumaiset vaatteet. Kaikkien aikojen kovin vapaaottelija Fedor Emelianenko on sambo-taustainen. Fedor oli lähes voittamaton kymmenen vuoden ajan.

Mielikuvat

"Sambo on ruotsiksi avopuoliso." Nainen, 19 vuotta

"Ei mitään käryä. Kaikista pehmein laji? Potkitaan ja öljytään toisia." Mies, 22 vuotta

"Se on kai ikivanha venäläinen laji, jota harrasti se kaikista kovin vapaaottelija. On sit varmaan aika kova laji, missä lyödään, potkitaan ja lukotetaan." Nainen, 23 vuotta

"Jotain tanssimista." Tyttö, 15 vuotta

"Hakataan toisia bambukepeillä." Nainen, 22 vuotta

Fedor ja keppi

Brasilialainen ju-jutsu


1900-luvun alussa brasilialaisen Gracien suvun kehittämä paini- ja itsepuolustuslaji. Siihen on otettu vaikutteita judosta ja japanilaisesta ju-jutsusta, mutta pääosa tekniikoista painottuu mattopainiin. Maailmanlaajuiseksi lajin suosio levisi 1990-luvulla, kun brassitaituri rökitti monta vastustajaa putkeen UFC:ssä kuristus- ja lukotustekniikoillaan.

Ominaista

BJJ muotoutui, kun Gracien perheen pienin ja kevyin jäbä joutui keksimään oman tyylin pärjätäkseen muille japanilaisessa ju-jutsussa. Tänä päivänäkin hintelät tekniikkataiturit voivat pärjätä hyvin BJJ-tatameilla. Päätekniikat muodostuvat heitoista, kuristuksista ja lukoista. Painiessa käytetään gi:tä, joten monet kaadot, kuristukset ja lukot tehdään rätissä roikkuen.

Erikoista

BJJ:ssä voi heittäytyä ottelun alussa selälleen ja pyrkiä guardiin vetoon eli toisen jalkojen väliinsä sulkemiseen. BJJ-piireissä toistellaan sanaa OSS ja lyödään käsillä kiviä yhteen ilman, että se oikeastaan tarkoittaa mitään. Toisille on jiu-jitsu on elämäntapa, jota todistetaan somessa jakamalla hassuja BJJ-kuvia päivittäin ja bondailemalla brasilialaisten kanssa.



Mielikuvat

"Kuulostaa sellaiselta pikkutrikoissa harrasteltavalta paini- ja potkulajilta. Pisteitä saa, kun osuu tai saa kaverin selälleen. Ei saa potkia päätä jostain syystä." Nainen, 23 vuotta

"Alastomat könsit tekee niskalenkkejä." Mies, 22 vuotta

"Håttis miehii." Tyttö, 15 vuotta

"Ju-jutsu on itsepuolustuslaji." Nainen, 53 vuotta

"Karatea sademetsässä." Nainen, 22 vuotta


Lukkopaini


Lukkopaini muistuttaa paljon BJJ:tä, mutta merkittävimmän eron muodostaa se, että gi:n sijaan lukkopainissa pidetään trikoita tai shortseja ja t-paitaa. Se on muun muassa vapaaottelun tukilaji.

Ominaista

Lukkopainia voidaan otella BJJ - tai ADCC(Abu Dhabi Combat Club) -säännöin. ADCC -säännöt ovat vapaammat ja otteluajat pidemmät, mikä mahdollistaa monipuolisempien tekniikoiden, kuten erilaisten jalkalukkojen käyttämisen. Lukkopaini voidaan määritellä myös nykyajan vapaapainiksi, johon on yhdistetty lukot ja kuristukset.

Erikoista

Enimmäkseen lukkopainivat ihmiset ovat usein mörssäreitä ju-jutsukoihin verrattuna. "Nakuna" painiminen vähentää kitkaa, minkä vuoksi lukkopaini on vauhdikkaampaa ja fyysisempää kuin pyjaman kanssa nujuaminen. Koska lukkopainissa on vähäpukeisuuden vuoksi vähemmän liikuteltavia osia, laji sopii myös yksinkertaisemmille vääntäjille.



Mielikuvat

"Painijat takertuvat kiinni toisiinsa, eivätkä päästä irti." Nainen, 22 vuotta

"Pitää saada kaverin jalka tai käsi sellaiseen asentoon, että se on vaarassa kääntyä nurin. Sitten on pakko taputtaa maata ja luovuttaa. Kaippa sitä pitää pyöriä ensin maassa, jotta saa sen lukon aikaiseksi." Nainen, 23 vuotta

"Jotai toisten halimista." Tyttö, 15 vuotta

"Kieritään 69-asennossa lattialla. Tärkeintä on saada toinen sellaiseen halaukseen, ettei se liikuta edes varpaitaan." Mies, 22 vuotta

"Maassa painimista ja ähertämistä, joka kestää kauan ja näyttää tuskaiselta." Nainen, 24 vuotta

"Lukkopainin säännöistä tiedän sen, että häviäjä itse luovuttaa taputtamalla kolme kertaa." Nainen, 53 vuotta


Empty Force


EFO on  itsepuolustuslaji, jossa ei pyritä käyttämään fyysistä kipua ja voimaa. Perustuu aikido-taustaisen Jukka Lampilan mukaan taitoon ohjata hyökkääjän energiaa ilman ennaltamääritettyä tekniikkaa.

Ominaista

Käsitteet energia, sydämen avaaminen ja voiman avaaminen. Lajissa ei turhia hikoilla, onhan se aika ällöttävää.


Erikoista

Kaikki Empty Forcessa on mykistävää.

Mielikuvat

"Tyhjä voima." Nainen, 53 vuotta

"Henkistä kamppailua. Yritetään kaataa vastustaja mielen voimin. Muita sääntöjä ei ole." Mies, 22 vuotta

"Darth Vaderin tunnuslause." Tyttö, 15 vuotta

"Kaksi munkkia istuu nurkassa ja yrittää tappaa toisensa ajatuksen voimalla." Nainen, 22 vuotta

"Vaikuttaa ihan keksityltä lajilta. En ole ikinä kuullutkaan." Nainen, 23 vuotta



Analyysi

Ulkopuolisilla ei ole pääsääntöisesti hajuakaan, mitä me kamppailusaleilla puuhataan ja hyvä niin. Paras tuntemus haastatelluilla oli mediaseksikkäästä vapaaottelusta, mutta muiden lajien harrastajat saavat säilyttää mystisyytensä. Kenties olisi aika uudelle lajille, jossa hutkitaan bambukepeillä ja heitellään toisia auringonlaskussa öljyttynä, lihavina ja alasti.

XOXO = Lähis


maanantai 12. toukokuuta 2014

Mun kotisolkku

Sain vihdoinkin avaimet mun taloni kuntosaleihin ja toisesta paljastui kamppailu-urheilian unelma: oma tatami!! Eli tervetuloa kaikki lukijat painimaan meille. Nurkassa oli myös ostos-TV:n tuotteiden näköisiä urheiluvälineitä, jotka sopivat lähikontaktia ja sadetta kammoksuville sunnuntailenkkeilijöille.



Kivan kevätbrunan saat 90-luvun solkusta. Crossfittaajat voivat ottaa alkulämmöt juoksemalla 12. kerrokseen.



Talossa on myös perinteisempi punttisali, jonne voit suunnata penkkaamaan painihommien jälkeen.



Mä oon niin onnellinen! Kyl Koivis osaa yllättää. Aivan kuin viiden tähden hotellis asuis. Alan heti hankkimaan fitness-lihaksia, kunhan olkapääni paranee. Kuka haluaa tulla painimaan mun kans? Puvulla ja nakuna käy.

XOXO: Lähis

ps. Tämä ei ole kaupallinen kampanja.

perjantai 2. toukokuuta 2014

Klara Vappen!

Sain lukijaltani vappuaatosta postaustoiveen, joten tässä se.

Lähiömuijan vappu

Unohdin yli oppilas lakkini himppeen ja Mantan lakitus jäi tältä vuodelta väliin. Vietin siis vappuaattoni naapurikunnan lähiössä, Olarissa, Espoossa. Jo etuovella koin vantaalaisen hyvin vastaanotetuksi.


Tallensin myös muita yksityiskohtia periespoolaisesta asunnosta.

Alastontaidetta

Puutarha

                               Rovion sponssaamat pallot?

Tyhjensin espoolaisten booliastiaa ja söin espoolaisten eväitä jonkin aikaa, kunnes lähdimme stadiin. Seurueeseen kuului jengii landelta, joille annettiin suunnistusvastuu Kallioon. Jotta tehtävä ei olisi ollut landeille liian helppo, avuksi he saivat kartan 1800-luvulta.


Matka meinasi stopata nesteytysvajeen vuoksi jo ensimmäiseen Rautatientorin baariin, joten otin suunnistamisen käsiini. Tehtävässä auttoi dösässä nauttimani Lidlin vitamiinivesi.


Pääsimme lopulta Hakiksen sillalle asti.

Joku yli oppilas hämmentyi, kun otin siitä vahingos kuvan.
Kerroin landeille, että tästä paikasta on kirjoitettu lauluja.
 Ihmeteltiin, että miksi.
Hengähdystauko Subin nurkalla.
Unohdin housutkin himaan.

Kiersimme Kalliossa ja viimeiset kuvat ovatkin täältä. Yritettiin päästä myös Roskapankkiin, mutta meidän 15 hengen jengii ei otettu sisälle. Näytettiin varmaan liian espoolaisilta.



Seuraavaksi arvoitus lukijoille. Miten Lähiömuijan yö Helsingissä jatkui? Oikein vastanneille XO-palkinnot.

A. Eksyin Vaasankadulle.


B. Sammuin Kurviin.


C. Reivasin teinien suosimassa yökerhossa ilman housuja.


D. Söpöt poliisit veivät mut putkaan.


E. Söin ja menin nukkumaan.



Vappupäivänä heräsin klo 19 ja tuijotin telkkaria koko päivän. Tänä vuonna unohtuivat lakki, sima, perunasalaatti, serpentiini ja munkit. Kuivamässäilin katsomalla uutislähetyksen suomenruotsalaisten sukubrunssista.

Vappupäivän piknikin rippeet

Mites lukijoiden vaput meni? Kuka piti lepopäivän eilen? Joutuks kukaan putkaan? Mul on vähän morkkis noist lihapullista, aion syödä pelkkää parsakaalii koko viikonlopun. Pitiks kukaan muu kuivabrunssii? Haluuks joku tulla viettää Koivikseen juhannuksen? Voidaan kuivavihtoa yhes.